Tervetuloa Espanjan sisällissodan kulttuurihistoria -seminaariin 11.4.2014 Turun yliopistossa:
https://blogit.utu.fi/espanja/
Espanjan sisällissodan kulttuurihistoria
Seminaari Turun yliopistossa 11.4.2014
Tervetuloa Espanjan sisällissotaa käsittelevään seminaariin perjantaina 11. huhtikuuta 2014 Tauno Nurmela -saliin Turun yliopiston päärakennukseen klo 10-17. Espanjan sisällissota käytiin vuosina 1936–1939. Se oli tasavaltalaisten ja Francisco Francon johtamien nationalistien välinen kamppailu, mutta samalla kansainvälinen konflikti, johon osallistui vapaaehtoisia monista maista, kummallakin puolella rintamaa. Historioitsija Eric J. Hobsbwam on kuvannut Espanjan sisällissotaa aatteiden kamppailuksi: sota yhdisti nuoren polven kirjailijoita, runoilijoita ja taiteilijoita. Espanjan tapahtumat herättivät intohimoja kaikkialla maailmassa, ja Robert Capan valokuvat ovat yhä edelleen muistettuja välähdyksiä todellisen ja kuvitteellisen konfliktin keskeltä. Espanjassa sodan muisto on ollut kipeä, ja sitä on pystytty käsittelemään avoimemmin vasta viime vuosikymmenien aikana. Sodalla on ristiriitainen muisto mutta samalla myös monimuotoinen kulttuuriperintö. Seminaarissa pohditaan muun muassa suomalaisten osallisuutta Espanjan tapahtumiin sekä tutustutaan Espanjan sisällissotaan elokuvien, runojen ja kirjallisuuden kautta.
Seminaari on avoin kaikille kiinnostuneille. Tervetuloa mukaan!
Lisätietoja osoitteesta
https://blogit.utu.fi/espanja/
Blogin voi myös tilata, jolloin saat viimeisimmät päivitykset postiisi.
Aika: perjantai 11.4.2014 klo 10-17
Paikka: Tauno Nurmela -sali, Turun yliopiston päärakennus
10.00 Seminaarin avaus
10.15 Jukka Kekkonen (Helsingin yliopisto): Espanjan sisällissodan väkivalta ja rankaisutoimet vertailevasta näkökulmasta
11.00 Päivi Kosonen (Tampereen yliopisto): André Malraux, ranskalaiset intellektuellit ja Espanjan sisällissota
11.30 Hanne Koivisto (Turun yliopisto): Solidaarisuuden tunnetta ja sodan todellisuutta – suomalaisten vasemmistointellektuellien tulkintoja Espanjan sisällissodasta
12.00 Lounastauko
13.00 Jaana Torninoja-Latola (Turun yliopisto): Espanjan lasten puolesta, fasismia vastaan. Sylvi-Kyllikki Kilven avustustyö Espanjan sisällissodan aikana
13.30 Kari Kotkavaara (Åbo Akademi): Juhlittu ja rakastettu/rikki lyöty ja poltettu. Kristillisestä taiteesta ja kulttikuvista sisällissodassa
14.00 Juho Korhonen (Turun yliopisto): Robert Capa ja sisällissodan kuvat
14.30 Kahvitauko
15.00 Hannu Salmi: Espanjan sisällissodan elokuvallinen muisto
Elokuvaesitys – Roman Karmen: Granada, Granada, Granada (Grenada, Grenada, Grenada moja, 1967)