Espanjan perus- ja aineopinnot tulee säilyttää Jyväskylän yliopistossa!
Suomen espanjanopettajat ry:n hallituksen mielestä Jyväskylän yliopiston suunnittelema espanjan kielen perus- ja aineopintojen lakkauttaminen heikentää paitsi keskisuomalaista myös kansallista kielitarjontaa merkittävästi. Suomen espanjanopettajat ry:n hallitus on huolissaan espanjan opetuksen tulevaisuudesta Keski-Suomessa, sillä koulumaailmassa ja liike-elämässä espanja on todella kysytty kieli. Espanjan kieli on myös yksi maailman puhutuimmista kielistä ja sen merkitys tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Espanjan osaajia siis tarvitaan lisää Suomessa.
Jyväskylän seudulla espanjan kielen opiskelu on erittäin suosittua. Keski-Suomen peruskouluissa A2-kielen ryhmiä syntyy useita joka vuosi, ja lukioissa espanjan kielestä tarjotaan sekä B3- että A-oppimäärät. Sen lisäksi aikuislukion ja kansalaisopiston espanjan kurssit ovat suosittuja. Jyväskylän yliopiston tulisi myös tulevaisuudessa tarjota opiskelijoille mahdollisuus jatkaa opintojaan espanjan kielen perus-ja aineopinnoilla ja kouluttaa lisää päteviä espanjan kielen opettajia, sillä pätevistä espanjan kielen opettajista on pulaa eri puolilla Suomea.
Eri kielten sivu- ja pääaineopinnoista on jo leikattu useammassa yliopistossa viimeisten 15 vuoden aikana. Jyväskylän yliopisto on sijaintinsa vuoksi hyvä vaihtoehto Pohjois-, Länsi- ja Itä-Suomesta tuleville opiskelijoille. On tärkeää, että espanjan kielen koulutus ei keskity vain Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin. Suomalaisen kielivarannon turvaamiseksi toivomme, että opiskelijalla on maantieteellisestä sijainnistaan riippumatta myös jatkossa mahdollisuus hakea opiskelemaan vieraita kieliä laajemmin ja sisällyttää niitä myös muiden opintokokonaisuuksien opintoihin.
Suomen espanjanopettajat ry:n mielestä Jyväskylän yliopiston houkuttelevuus ja maine oppilaitoksena kärsii espanjan perus- ja aineopintojen lakkauttamisen seurauksena. Kyseessä on tärkeä arvovalinta – halutaanko suomalaisten kulttuurisivistystä ja kielivarantoa tukea ja ylläpitää?
Elämme taloudellisesti tiukkoja aikoja, ja vaikeita päätöksiä joudutaan tekemään tilanteen tasaamiseksi. Toivomme, että taloudellisesta ahdingosta huolimatta Jyväskylän yliopisto harkitsee vielä uudelleen suunnitelmaansa poistaa espanjan kielen perus- ja aineopinnot opintotarjonnastaan.
Helsingissä 2.5.2024
Suomen espanjanopettajat ry:n hallitus